DETTANI 3430 Ristimäki 101 10x13

kuva: Studio Dettani

01. NINA RISTIMÄKI

Hei!

Olen iloinen, tarkka, auttamishaluinen ja ahkera, vuonna -78 syntynyt yrittäjänainen Tampereen seudulta.

 

Olen koko ikäni ollut asiakaspalvelutyössä sekä suurilta osin auttamistyössä. Auttaminen onkin suurin motivaattorini työnteossa.

 

Pohjakoulutukseni olen saanut Hotelli-ravintola- ja suurtalousalalta, joten ravintosisällöt, reseptiikka ja erityisruokavaliot ovat olleet tuttuja jo nuoruudesta saakka.

 

Kotikasvatuksen olen saanut terveyttä tavoittelevasta, kurinalaisesta ja liikunnallisesta kodista, jossa ruoat ovat olleet itsevalmistettuja.
Molemmat vanhempani ovat keliaakikkoja, joten gluteenittoman ruokavalion mukaan eläminen on tuttua.

 

Työelämässä auttamishaluni on vienyt minut vanhusten kotihoidon kautta kotisiivousalalle, jossa olen toiminut myös yli 10 vuotta yrittäjänä ja työnantajana.

 

Nautin kotisiivoustyössä kovasti saadessani olla avuksi arjen- ja stressinhallinnassa monesti turhankin kuormittavissa elämäntilanteissa. Samalla olen saanut näkemystä ja kokemusta satojen perheiden elämäntilanteista sekä väestön jaksamisen tasosta nyky-yhteiskunnassa.

 

Työn ohella olen suorittanut Yrittäjän ammattitutkinnon, Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon sekä Johtamisen erikoisammattitutkinnon.
Liikunta ja ravitsemus ovat olleet aina sydäntä lähellä, kulkenut mukana elämäntapana sekä harrastuksena.

 

Kouluttauduin ravintovalmentajaksi, jotta saisin syventää auttamistani yksilötasolle: auttaa ihmisiä jaksamaan paremmin, voimaan paremmin ja edistämään terveyttään ravitsemuksen avulla.

DETTANI 3430 Ristimäki 048 10x13

kuva: Studio Dettani

02. OMA KOKEMUKSENI RAVINTOVALMENNUKSESTA ASIAKKAANA

Omat kokemukseni asiakkaana ravintovalmennuksessa ajoittuu vuodesta 2014 eteenpäin.

Olin aloittanut 5 vuotta aiemmin tiukan ruokavalion, jossa pyrin välttelemään hiilihydraatteja.

Tavoitteenani oli silloin kiinteytyä ja päästä ns. huippukuntoon.
Tunnollisena yrittäjänä, henkisesti ja fyysisesti raskaassa työssä sekä intohimoisena liikkujana ja kurinalaisena suorittajana, yhdistettynä tiukkaan ruokavalioon, ajauduinkin melko nopeasti (6kk) ylirasitustilaan, alipalautumiseen ja burnouttiin.

 

Koska jatkoin niukkaa kalorimäärää ja fyysistä tekemistä 5 vuoden ajan, ajoin kehoni täysin sekaisin ja sairaaksi. Oireina oli mm. hikoilemattomuus, aivosumu, TGA-kohtaus, rytmihäiriöt, voimattomuus, heikko unenlaatu, rasvan kertyminen vatsan alueelle jne.
Kävin lääkäreissä useitakin kertoja, lääkärit eivät löytäneet minusta mitään vikaa.

 

Lopulta päädyin ravintovalmentajalle, josta sain vihdoin apua.
Ymmärsin kehoni tilan, syyn ja seurauksen, ravitsemuksen vaikutuksen oireisiini.

 

Tästä alkoi oma matkani kehon parempaan kuunteluun sekä ravinnon merkitykseen hyvinvoinnilleni.

Oman kehoni vaurioiden korjailuun paremmalla ruokavaliolla, paremmalla palautumisella, stressinhallinnalla ja unella kului jotakuinkin yhtä kauan kuin tuhojen tekemiseenkin, 5 vuotta.

 

Tällä hetkellä koen voivani hyvin ja kuulevani kehon toiveita ja varoitteluja melko herkästi.

 

Olen itse huomannut oikeanlaisen ravitsemuksen merkityksen keholle ja haluan auttaa Sinua huomaamaan saman omassa olossasi, terveydessäsi ja elämänlaadussasi, oli lähtötilanteesi millainen tahansa.

Ota yhteyttä

Jäikö mieleesi kysymyksiä esimerkiksi ruokavalmennuksista? Voit ottaa minuun yhteyttä alla olevalla lomakkeella.